Parisuhdeterapiaa

August 9th, 2008

text

Ystävälläni oli miehensä kanssa liitossaan kriisi. Hänen miehellään oli “salarakas” ja hän jäi tästä kiinni. Ystäväni tuli luokseni ja puhuimme asiasta pitkään.
Myöhemmin illalla pyysimme myös tämän miehen luokseni jotta voisimme puhua asioista ja
saada ehkä ratkaisukin asiaan.

Mies ei myöntänyt aluksi mitään vaan vakaasti kielsi mitään suhdetta olevan. Olimme ystäväni kanssa päättäneet, että kokeilemme hiukan erinlaista tapaa selvittää tämä solmu.
Jokainen liitossa tai pidemmässä suhteessa elänyt tietää että jossain vaiheessa seksielämä laantuu ja pahimmillaan sitä ei enään ole. Näin oli myös ystäväni liitossa käynyt. Seksistä oli tullut “pakollinen paha” aamusta tai nukkumaan mennessä. Tämä velvollisuus hoidettiin nopeasti ohi, ilman sen suurempaa himoa.

Ehdotinkin ystävälleni, että hän palaisikin siihen aikaan millaista heillä oli suhteen parhaina päivinä.
Tiesin ystäväni olevan avoin kaikelle seksin suhteen.

Nyt siis olimme sopineet että teemme yllätyksen ja ystäväni mies saakin kerrankin oikein luvan kanssa
kokeilla toista naista.

Aikamme puhuttuamme ja todettuamme, ettei keskustelusta tule mitään. Teimme aloituksen toiseen suuntaan.
Menin Jarmon luokse ja istuin hänen eteensä polvilleni. Nappasin huosujen etumuksesta kiinni ja hieroin häntä. Tunsin kuinka hänen kyrpänsä kovettui käteni alla.
Jarmo oli hämillään ja katsoi ainoastaan Eevaa päin osamatta sanoa tai tehdä mitään.
Eeva hymyili ja sanoi Jarmolle että nyt on aika nauttia “vieraasta pillusta”.
Avasin housut ja kaivoin aivan kivikovan kyrvän esille. Nappasin terskan huulieni väliin ja aloin imeä sitä.
Upotin tuota sykkivää ihanaa kyrpää suuhuni ja imin sitä, Eeva toi meille oraalivoidetta jota oli tilannut
Aamuseksi.netin verkkokaupasta. Tämän geelin tarkoitus on stimuloida suuseksistä entistäkin ihanampaa.
Jatkoin kyrvän lutkuttamista samalla kun Eeva strippasi miehelleen.
Jarmo alkoi käydä jo todella kuumana eikä laukeaminen ollut kaukana. Lopetin imemisen ja nousin Jarmon eteen seisomaan.
Eeva tuli ja istui Jarmon syliin hieroen samalla itseään Jarmoa vasten.
Itse kaivoin tuon ah niin luotettavan kaalimatoni ja aloin tyydyttää Eevaa sillä. Eeva kiljuin nautinnosta ja
Jarmo katsoi kiihottuneena vaimonsa voikertamista ja kiljumista.

Vaihdoimme osia, istuin Jarmon syliin mutta tällä kertaa ohjasin hänen kyrpänsä sisääni. Ratsastin Jarmon kuumalla sykkivällä kyrvällä ja Eeva polvistui eteemme, alkamalla samalla nuolla Jarmon palleja sekä pilluani.
Jarmo kiemurteli allani kiimasta. Pyysin että jarmo ilmoittaisi kun laukeaminen on lähellä.
Pian hän sanoikin ettei enään kestä. Nousin kyrvän päältä ja Eeva alkoi vuorostaan imeä sitä. Hän lutkutti sitä suurella innolla. Eeva imi kunnes Jarmon sykkivä kyrpä suorastaan räjähti Eevan kasvoille.

Tästä kun hiukan tokenimme jatkoimme Jarmon kiusaamista. Tällä kertaa Eeva meni ja istuin Jarmon puolijäykälle kyrvälle. Hetkessä se kovettui ja Jarmo vaikeroi nautinnosta.
Minä otin kaalimatoni esiin ja aloin Jarmon naaman edessä tyydyttää itseäni sillä. Jarmo oli puolimakaavassa
asennossa sohvallani ja minä kipusin hänen naamansa korkeudelle. Aloin työntää kaalimatoa kiimapilluuni ja pyysin Jarmoa nuolemaan samalla.

Oloni oli taivaallinen ja laukesin Jarmon kasvoille. Pian lauksesi Jarmo ja Eevakin.
Hetken oltuamme, menin keittiöön ja jätin pariskuntamme keskustelemaan asioista uudelleen.

Jonkin ajan kuluttua kun menin takaisin huomasin että he olivat taas täydessä touhussa. Hyppäsin itse sekaan ja jatkoimme nautintojen valtakunnassa aamun tunneille asti.

Eeva soitti minulle seuraavana päiväna ja kiitti kaikesta. Hän kertoi että heidän liittonsa oli palannut sinne
alunhuumaan ja seksiä oli lähes kokoajan.

Tämä siis toimi ainakin tässä tapauksessa liiton pelastamiseksi. Nyt Jarmo ja Eeva ovat yhdessä tilanneet erilaisia leluja,voiteita jne piristääkseen sitä uudelleen alkanutta ja niin ihanaa seksielämäänsä.

Tiedämmehän jokainen että kunnon panot piristävät kummasti.

Kesän lämpö

August 2nd, 2008

text

Mikä onkaan sen ihanampaa kuin vaivihkaa ottaa suihin kadun varressa missä on liikennettä, saati istua
puistonpenkillä miehen sylissä ja ratsastaa.

Tapasin viime viikonloppuna komean miehen erään ravintolan terassilla.

Oli aamupäivä ja aurinko paistoi kirkkaana. Mies kertoi minulle olevansa menossa veneilemään ja pyysi minua mukaan.
Keskustelimme hetken ja päätin lähteä hänen mukaansa, olihan aurinkoinen ilma ja tarkoitukseni oli ollut
lähteä rannalle palvomaan aurinkoa.
Lähdimmekin taksilla kohti satamaa missä vene on. Taksimatkan aikana tunsin kuinka aloin kiihottua
pelkästä ajatuksesta hetkistä merellä miehen kanssa.
Mies puhuimme niitä näitä ja vaivihkaa miehen käsi osui rinnoilleni tai liikkui reidelläni.
Hän varmasti huomasi kuinka nännini kovettuivat ja työntyivät ohuen paitani läpi esiin.
Alkoi olla tukala istua siinä taksissa kun mieleni teki ainoastaan hyökätä miehen sepalukseen ja ottaa hänen kalunsa huulieni väliin.

Perille päästyämme, huomasin että tämä vene oli suuri huvipursi.
Minulla oli suuri hinku päästä kannelle nauttimaan auringosta ja kesästä.
Samalla salaa toivoin, saavani myös tajuntaani järisyttävää seksiä kesäisellä merellä.

Lähdimme satamasta ajelemaan pitkin kaupungin edustaa ja loppujen lopuksi pysähdyimme Helsingin
kaivopuiston edustalle.

Mies liittyi seuraani kannelle, missä makasin bikineissäni ja nautin auringosta.
Hän toi minulle kylmää juotavaa ja asettui viereeni ottamaan aurinkoa.

Miehen kädet alkoivat lipua reidelläni pikku hiljaa ylemmäs kohti kosteaa jalkoväliäni. Aloin olla jo erittäin

kiihottunut enkä pystynyt olemaan aloillani. Käännyin ja tartuin miehen housujen sepalukseen. Kaivoin hänen mahtavan kyrpänsä esiin ja hieroin sitä.
Suutelin terskan päätä ja liikutin kieltäni pitkin vartta. Otin terskan pään huulieni väliin ja upotin sen
hitaasti suuhuni.
Välillä leikin kielelläni terskan päässä, nuolin vartta, kiveksiä ja taas imin. Otin tuota ihanaa kyrpää syvälle
kurkkuuni.
Mies käänsi pian minut selälleni, alkoi nuolla rintojani. Hän leikki kielellään nänneilläni ja jatkoi seikkailua kohti sitä kuuminta ja kosteinta.
Olin erittäin kiimanen ja en malttanut odottaa että saisin tuntea tuon ihanan kielen klitoriksellani.
Käännyimme 69-asentoon, imin kiimassani miehen ihanaa kalua ja hän nuoli minua. Sain orgasmin joka meinasi viedä tajuntani. Mies jatkoi ja jatkoi.
Loppujen lopuksi hän asetti minut polvilleni ja työntyi ihanan kyrpänsä kanssa syvälle minuun.
En muista koska olisin tuntenut niin suurta himoa ja kiimaa. Emme huomanneet muuta kuin sen suuren himomme joka piti tyydyttää heti.
Välillä ratsastin miehellä, pyöritin itseäni hänen sylissään. Sain orgasmeja toisensa perään ja
kiimallani ei tuntunut olevan rajaa.
Vaihtelimme asentoa ja loppujen lopuksi hän tuli päälleni ja upotti kalunsa minuun, hän nussi minua kuin ei
olisi ennen saanut.
Vähän ennen laukeamistaan mies tuli ja alkoi nussia rintojen väliin, joka työnnöllä lipaisin terskan päätä.
Hän laukesi rinnoilleni.

Olimme raukeita ja tyydytettyjä, makasimme kannella ja jatkoimme auringon ottoa.

Päivä vaihtui illaksi ja jatkoimme veneilyä ja kesästä nauttimista.
Yövyimme veneellä ja jatkoimme mahtavan seksin merkeissä.

Aamuseksi.net avasi uuden blogin jossa aloittaa kohta uusi kirjoittajamme Maria kirjoittelemaan erotiikka aiheisia tarinoita.